Voiko terapiasta tulla syy terapiaan hakeutumiseen?

Neulominenhan on ollut minulle aina jonkunlaista terapiaa, viime vuosina en usko, että olisin selvinnyt selväjärkisenä ilma neulomista.Mutta viime aikoina neulomisesta on tullut välillä liiankin stressaavaa. Johtunee osaltaan myös siitä, että olen kärsinyt oireista, jotka ovat huomattavasti heikentäneet kykyäni neuloa...Joululahjoja väkertäessäni olen välillä miettinyt, että minne hävisi se ihana autuuden tunne, kun ei tarvitse ajatella mitään, sen kun neuloo vaan.Nyt on osa joululahjoista on valmiina ja osa vielä kesken. Valitsin muutaman joululahjan vaikeimmasta päästä(ainakin minulle) ja meinasi usko loppua tuossa matkan varrella, muuta onneksi tiedän näiden lahjojen saajien arvostavan käsityötä. Ja valmiin työn näkeminen ja sen antaminen toiselle(tai joskus itselle) tuottaa niin suurta hyvän olon tunnetta, että ei tässä terapiaan tarvitse vielä ainakaan hakeutua.
PARAS ILO ON ANTAMISEN ILO!

Joululahjojen neulomisen lomassa neuloin myös kuudet sukat poikani koulun myyjäisiin, jonka tuotto meni heidän luokkaretkirahastoonsa. Tässä kuvaa niistä,yhdet unohtui kuvasta.

Uskaltanen myös julkaista kuvan sukista, jotka neuloin salaiselle neuleystävälleni. Ja eihän hän enää salainen ole, tässä kuussa sain paljastaa hänelle kuka olen. Valitsin hänelle ihanan suunnittelijan Niina Laitisen suunnittelemat Elsit. Niinan blogi --> http://nipistys.blogspot.fi/

Sukat olivat haastava tehdä, mutta lopputulos on mielestäni sen arvoinen.

Ohje: Niina Laitisen Elsit

Lanka: Novita Nalle

Puikot: 3 mm cubics

Langan kulutus: Hieman yli yksi 100 gramman kerä

Joulu senkun lähestyy ja puikot suihkii, kohta on kyllä pakko alkaa suihkia tuolla keittiössä, että tulevat jouluvieraat saavat murua rintansa alle. Loput joululahjat uskallan paljastaa vasta joulun jälkeen, ettei salaisuudet paljastu.