sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Neulontapajalta terve!

Valmistunut on kaikenlaista, mutta tuo työ haittaa niin paljon tätä harrastusta, että ei kerkeä aina tänne blogin puolella päivitellä. Tuossa viime viikolla valmistui viimein yksi joululahja, jonka aloitin jo viime syksynä, mutta siitä en voi kuvaa vielä laittaa, koska lahja ei ole vielä saajallaan. Sen sijaan muutamia töitä voin julkaista kun ne ovat jo saajillaan.
Työkaverini pyysi minua tekemään tyttärelleen eläinpipon, jossa olisi korvat. Netin ihmeellisestä maailmasta etsin mallia ja sovelsin niistä itselleni mieleisen.
Tällainen siitä tuli:


Lanka: 7-Veljestä
Malli: Sovellettu tästä ohjeesta pupu tupsuliinin pipo
Puikot: 4mm knitpro koivupuiset

Itse en ihan tyytyväinen ole, mutta saaja taisi olla aivan onnessaan, ainakin hänen äitinsä kertoman mukaan ja sehän on tärkeintä. Tuppaan olemaan liian kriitinen itseäni kohtaan.

Tuossa ennen joulua ystäväni pyysi minulta raitapolvisukkia, joissa olisi hänelle mieluisia värejä. Joulukiireiden jälkeen päätin tarttua puikkoihin. En ole ennen tehnyt raitasukkia kolmella värillä, mutta ilokseni se onnistuikin oikein hyvin ja oli todella mukavaa neuloa. Itsekin pidän noista väreistä.


Lanka: 7-veljestä.
Malli: Ihan oma
Puikot: 3,5mm knitpro hiilikuituiset
Langan kulutus: 194g

Toivottavasti saajakin on tyytyväinen. Ensi viikolla pääsen esittelemään tänne blogiin sitä ystäväni myöhässä valmistunutta joululahjaa, kunhan saan sen hänelle annettua. 

Tänään aioin pihabongata. Meillä on lintulaudan ympäristössä viihtynyt jos jonkinlaista lintua ja muitakin eläinkunnan edustajia.
Mukavaa sunnuntaita!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Ajatuksia Joulusta

Niinpä se hujahti Joulu, kuin ei ois ollukkaan ja lahjojakin tuli saatua eli jotakin hyvää on myös tullut tehtyä. Joulupukki kyllä osaa asiansa, sen verran oikeaan osui lahjat.
Nämä ihanuudet löytyivät kääröistä:



Joulussa parasta on minusta joulua edeltävät päivät kun kiire ja tohina on pahimmillaan ja koti puetaan jouluun valmiiksi, ja lasten iloa on niin ihana katsella, paitsi jos pukin tulo alkaa kestää niin hermot alkavat olla koetuksella...Muutama kuva joulun ajalta:

 Pitihän minunkin kokeilla kun monessa käsityöblogissa on kokeiltu suolan "kasvatusta". Ohje on yksinkertainen: Laitetaan lasipurkin pohjalla hieman suolaa ja vettä päälle juuri sen verran, että suola peittyy. Sitten odotellaan. Kynttilän polttaminen kupissa nopeuttaa prosessia. Minun purkeistani tuli tuollaiset parissa päivässä. ja kolmantena päivänä suola oli "kasvanut" jo ulkopuolelle. Ihan nättejä mielestäni.


 Kinuskikissan ohjeella tein pullakranssin. Sommittelu on oma. Ensimmäistä kertaa kokeilin myös tavallisen sokerin sijaan fariinisokeria korvapuusteissa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, tulee todella täyteläisen makuista.


Myöskin Kinuskikissan käsialaa on tämän sektorikakun ohje .Hyvää myöskin, tekeminen oli ehkä hauskempaa kuin syöminen ;-)


Meillä oli aattona vieraita, veljeni perheineen viihdytti meitä läsnäolollaan. Pieni mies sai aikaisen lahjan, kokeilin huovuttamista ja tässä tulos :


Lankana käytin varressa Isoveljeä ja teräosassa Jokea. Alkuperäisen sukkaosan pituus oli n. 18 cm ja puolentoista tunnin 40 asteen pesu huovutti ne juuri sopivan kokoisiksi. Lopullinen mitta oli n. 15 cm. Pohjaan laitoin ABS-latex jarrunestettä. Olivat niin hyvät että tilattiin heti toiset ja tätihän tekee :-)