keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Jarrunestettä pienen miehen sukkiin

Sain kuulla veljenpojalle sukkia neuloessani, että pienellä miehellä, joka on juuri oppinut kävelemään, tahtoo villasukat viedä liukkaalla lattialla liiankin nopeasti. Ja villasukat ovat kuitenkin tarpeen vanhan talon lattioilla. Muistelin lukeneeni, että on olemassa sukkiin tarkoitettua "jarrunestettä" ja löysinkin sitä paikallisesta lankakaupasta. Mukaan tuli käyttöohjeet eikä nesteen laittaminen vaikuttanut kovin haastavalta, joten päätin kokeilla saisinko aikaan sukat, jotka eivät kiitäisi liian kovaa. Päätin tehdä polvisukat, koska omastakin kokemuksesta tiedän, että nilkkasukka-malli ei kestä pienillä menijöillä jalassa senkään vertaa. Väreistä tulee mieleen ihan banaanisuklaajäätelö! Myös niin kamala ihana 80-luku hiipii mieleen näitä sukkia katsoessa.
Sukat on neulottu Nallesta ja Woolista 3mm cubics-puikolla.


Ensin leikkasin pahvista pohjan muotoiset suojat sukan sisään ettei neste mene läpi.Käytin Regian ABS-merkkistä nestettä, joka on pääasiassa kumia.


Tein pullon ohuella kärjellä pieniä pisteitä sukan pohjiin. Annoin kuivua välillä noin tunnin ja toistin pisteet kolmeen kertaan.



Valmiit sukat näyttävät tältä. Vielä eivät ole olleet käytössä, mutta polkevat kustin mukana pian pienelle testaajalle. Kertookohan hän mielipiteensä? Jään odottamaan :-)


lauantai 4. lokakuuta 2014

Virennyt virkkausinto

Salainen neuleystäväni haastoi minut virkkaamaan ja sain syyskuun paketissa langat ja koukun eilen tein-blogin tähtipatalappuun http://www.eilentein.com/2011/10/tahtipatalappu.html
Olen jonkun verran virkannut aina silloin tällöin, mutta tuntuu että virkkaaminen on liian "näpertelyä" miun hermoille.

Tätä patalappua virkatessa yllätyin kyllä positiivisesti. Alku hieman takelteli, mutta vauhtiin päästyäni homma oli jopa mukavaa. Neuletöiden välissä vaihdoin tähän virkkuuseen kun siltä tuntui. Enpä tiedä onko lopputulos sellainen kun pitäisi, mutta itse olen tyytyväinen. Kiitos vaan Snyni kun vinkkasit minulle idean. Käyttöön tämä päätyy varmasti!
Langat: Drops Paris
Koukku: 4mm
Lankaa kului sen verran, että jokaisesta 50gramman kerästä 
jäi jäljelle vielä noin 20grammaa.



Lempijuomanihan on siis kahvi ja tämä patalappu saattaa päätyä hyvinkin usein kahvipöytäämme.